Kahdeksassa vuodessa Pengon Oy on kasvanut kahden yksinyrittäjän raportointipajasta Suomen suurimmaksi Qlik-partneriksi. Pengonlaiset ovat vakiinnuttaneet paikkansa Business Intelligence -kentällä vahvalla osaamisella ja avoimuudella. Pengonin tarina jatkuu. Päivitämme tarinaa noin kerran vuodessa. Tuoreimmat uutiset voit lukea blogistamme.

2016

Kasvu jatkuu - Pengonista Suomen ainoa Qlik Elite Solution Provider

Liikevaihto: 2,03 milj. €
Henkilöstömäärä: 16  (13 Jyväskylässä ja 3 Vantaalla)

Vuonna 2016 Pengon jatkoi vahvaa kasvua. Liikevaihto nousi edellisestä vuodesta 46 prosenttia 2,03 miljoonaan ja henkilöstön määrä kahdestatoista kuuteentoista. Yksi vuoden kohokohta koettiin huhtikuussa kun Qlik myönsi Pengonille Qlik Elite Solution Provider -kumppanuuden. 

Qlik-partnereiden aktiivisuus ja osaaminen tarkastetaan neljännesvuosittain. Elite-tason voi saavuttaa kun Qlik-partnerilla on riittävästi osaamista ja volyymia Qlik-ratkaisujen parissa. Pengon on tällä hetkellä Suomen ainoa Qlik Elite Solution Provider ja koko Euroopassa nimityksen saaneita yrityksiä on vain kuusi. (Lue lisää Elite-kumppanuudesta Pengonin blogista).

Elite-kumppanuus ei tullut pengonlaisille yllätyksenä, vaikka se tärkeä saavutus onkin. Toimitusjohtaja Aki Autereen mukaan jatkuva kehittäminen kohti korkealle asetettuja tavoitteita on tuottanut toivottua tulosta. Autere näkee vuoden 2016 tavoitteellisuuden ja järjestelmällisyyden vuotena. Sama teema jatkuu myös vuonna 2017.

"Meillä oli ylivoimainen asiakastyytyväisyys ja Qlikin mittareilla olimme Suomen paras partneri. Vuosi 2016 toi meidän työhön paljon uudenlaista järjestelmällisyyttä ja selkeyttä", Autere kertoo.


Toinen myyntijohtaja kasvua tukemaan

Kestävää kasvua rakentamaan Pengon rekrytoi syksyllä Panu Pihlin rinnalle toisen myyntijohtajan. Valinta osui Tieto Oy:n liiketoiminnan kehitysjohtajana aiemmin toimineeseen Ari Oksaseen. Oksasella on vankka kokemus myynnin prosessien kehittämisestä ja mittaamisesta, niin pienistä kuin suurista organisaatioissa. Pengonin ja Oksasen tarpeet ja toiveet kohtasivat hyvin.

"Olen mukana parin startup-yrityksen hallituksessa ja toiminut yrittäjänä. Kun olin ollut muutaman vuoden töissä isoissa organisaatioissa ja saanut tietyt hommat päätökseen, kaipasin taas pienempään, ketterään yritykseen. Pengonilla oli myös tuote kunnossa. Ensimmäisellä kerralla Qlikin sovellusta kokeillessani tuli heti 'tässä se on´ -tunne, joka parhaista laitteista ja sovelluksista yleensä tulee", Oksanen kertoo.

Pengonin työyhteisössä syksyllä aloittaessaan Oksanen vaikuttui pengonlaisten työn korkeasta tasosta ja toimiston kodinomaisesta ilmapiiristä.

"Aki ja kumppanit ovat saaneet luotua tänne todella hyvän, rennon tunnelman. Se on tärkeä menestystekijä, jota moni iso organisaatio havittelee. Korkea suoritustaso on myös jotenkin sisäänkirjoitettu pengonlaisuuteen. Täällä opitaan tekemisen kautta mikä on hyvä suoritus ja sen jälkeen se taso pidetään. Aina löytyy myös tukea ja osaamista. Jos vertaa jääkiekkoon, täällä osataan tiukassakin tilanteessa pelata kiekko sellaiseen paikkaan, jossa saa rauhassa rakentaa peliä", Oksanen sanoo.

Myynnin prosesseja kehittäessä ja muita pengonlaisia sparratessa Oksanen on joutunut välillä muistuttelemaan itselleen, että kehitystyössä ei pidä edetä liian vauhdilla ettei työkulttuuri kärsi.

"Edetään mieluummin jatkuvasti pienillä askelilla, kuin isoilla harppauksilla. Liian isot muutokset voivat aiheuttaa ongelmia, koska ihmiset ovat erilaisia ja reagoivat eri tavoin. Kehitys pitää rakentaa tuloslaskelman näkökulmasta, mutta se pitää osata pilkkoa pienempiin paloihin, jotta jokainen ymmärtää oman roolinsa ja työnsä merkityksen kokonaisuudessa", Oksanen kuvailee.

Kasvua Pengonissa aiotaan jatkossakin hakea prosessien kehittämisestä ja palveluiden tuotteistamisesta, ei työntekijöiden selkänahasta. "Työntekijöiden tehokkuuden kyttääminen ja ylitehostaminen ei ole Pengonin tapa kasvaa. Pitää olla aikaa ajatella, ideoida ja ihan vaan olla välillä", Autere painottaa.

Mahdollisuus kehittyä haluamaansa suuntaan tukee työntekijöiden viihtymistä

Autereen mukaan kasvu mahdollistaa pengonlaisille myös entistä osuvamman roolituksen. "Pyrimme tarjoamaan kaikille mahdollisuuden kehittyä ja muuttaa työnkuvaansa yrityksen sisällä omien toiveiden mukaan. Se lisää työssä viihtymistä, joka on työtyytyväisyyskyselyn mukaan jo nyt hyvällä tasolla", Autere kertoo.
Palvelupäällikkö Heini Kannisto on hyvä esimerkki siitä, miten työnkuvaa voi Pengonin sisällä muuttaa kiinnostuksen ja ideoiden mukaan. BI-konsulttina Pengonilla syksyllä 2015 aloittanut Kannisto on keskittynyt viime kuukausina asiakastyön ohella muiden konsulttien valmentamiseen.
"Minulle oli kasautunut vähän liikaa konsulttitöitä ja kaipasin enemmän aikaa kehitystyölle. Kerroin tilanteestani ja siihen reagoitiin johdossa nopeasti. Mietimme yhdessä minulle uuden roolin. Sain tilaa kehitysprojekteille ja muiden konsulttien ohjaamiselle. Johdan edelleen myös projekteja ja olen kiinni asiakasrajapinnassa. Se on erittäin mieluinen kombo", Kannisto kertoo.
 

2015

Kasvu Suomen suurimmaksi Qlik-partneriksi

Tavoiteltu liikevaihto: 1,5 milj. €
Henkilöstämäärä: 12 (8 Jyväskylässä ja 4 Vantaalla)

Vielä pari vuotta aiemmin pengonlaiset eivät olleet ajatelleetkaan laajentamista julkiselle sektorille. Keväällä 2015 Pengon kuitenkin osallistui Työ- ja elinkeinoministeriön kilpailutukseen raportointi- ja analysointiratkaisusta, jonka avulla luettaisiin tietoa ministeriön hallinnonalan eri tietokannoista.

Kilpailutuksessa painotettiin hinnan ohella vahvasti työn laatua, jota testattiin Proof Of Concept -vaiheessa. Pengon erottui käytettävyyden arvioissa selkeästi muista osallistujista ja voitti kilpailutuksen.

“Hienolta tuntui se, että ei oltu halvin, vaan TEM:n mielestä paras ja ainoa joka löysi käytettävyystestissä heidän asettamansa sudenkuopat”, toimitusjohtaja Aki Autere kertoo.

Nykytila ja tulevaisuus

Joulukuussa 2015 Jyväskylän keskustassa Kalevankatu 4:ssä sijaitsevan uuden, ensimmäisen omaksi ostetun toimiston remontti alkaa olla valmis. Vuoden 2015 aikana Pengon on kasvanut Suomen suurimmaksi Qlik-partneriksi myytyjen lisenssien määrässä. Vuonna 2014 sijoitus oli toinen. Ykkössija on pengonlaisten mukaan seurausta rohkeasta laajentamisesta.

”Ensin meillä oli pienempiä asiakkaita, mutta emme pelänneet tehdä isommille. Kun olemme saaneet yhden projektin uudelta segmentiltä, olemme hyödyntäneet siinä karttunutta oppia myös muissa projekteissa. Vuosi sitten emme aikoneet julkiselle puolelle ollenkaan, mutta Työ- ja elinkeinoministeriön kilpailutuksen voiton myötä se on yksi alue, jonne aiomme laajentaa”, Autere kertoo.

“Olemme tehneet töitä ketterillä menetelmillä ja asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä meidän laatuun ja tehokkuuteen. Siitä se kasvu on seurannut”, Borgström jatkaa.

Suurin kiitos Pengonin kasvusta kuuluu henkilökunnalle ja yrityksessä vallitsevalle työkulttuurille.

”Emme salaile mitään toisiltamme tai yhteistyökumppaneilta, vaan puhumme läpi niin iloiset kuin vaikeat asiat. Jos tekee jotain väärin tai huonosti, on parempi, että kertoo sen suoraan ja sitten katsotaan miten virheen voisi korjata”, Autere kertoo.

“Avoimuuden kautta tulee ideoita ja oivalluksia siihen miten hommat voisi hoitaa entistäkin paremmin”, tuotantopäällikkö Ville Pasanen lisää.

Rekryfirmat saattavat joskus liioitella asiakasyritystensä hyviä puolia, mutta Pengonin kohdalla kaikki piti paikkansa

Viimeisimpänä yritykseen, Etelä-Suomen myyntiin palkattu Natalia Saari vahvistaa Autereen ja Pasasen sanat. “Kiinnostuin Pengonista, koska esittelyn mukaan yrityksessä yhdistyivät laadukkaat tuotteet ja oikeat arvot: rehellisyys ja avoimuus. Rekryfirmat saattavat joskus liioitella asiakasyritystensä hyviä puolia, mutta Pengonin kohdalla kaikki piti paikkansa. Heti työhaastattelusta lähtien tuntui kuin olisin perheeseen tullut ja sama tunne on vain vahvistunut kahden työkuukauden aikana.”

Arjessa vallitsevan avoimen ilmapiirin ohella pengonlaiset pitävät hyvää henkeä yllä muun muassa kerääntymällä pari kertaa vuodessa perheineen yhteisiin illanviettoihin. Perinteeksi on muodostunut myös syksyinen ravustusreissu myyntijohtaja Pihlin mökille.

”Istutaan nuotiolla hirsimökin edustalla järven rannalla. Grillataan, saunotaan, uidaan ja viedään rapumerrat järveen. Siinä hommassa pitää hypätä BI-maailmasta vähäksi aikaa pois ja ajatella niinkuin järven pohjassa mönkivä rapu. Kun aamuyöllä on tarpeeksi hämärää lähdetään tarkistamaan saalis”, Pihl tiivistää yhteisen mökkireissun.

Tällä hetkellä pengonlaisilla riittää töitä niin paljon kuin he ehtivät tekemään. Haasteena tahtoo olla uusien työntekijöiden löytäminen, joilla olisi vaadittava ammattitaito ja jotka olisivat kotonaan Pengonin ilmapiirissä. “Tiukalla seulalla näitäkin ihmisiä näyttää löytyvän”, Autere toteaa.

Tulevaisuudessa Pengon aikoo jatkaa hyväksi todetulla ketterän kehityksen tiellä: tärkeintä on tarjota asiakkaille aina parasta teknologiaa ja palvelua. Samaan aikaan on pidettävä huoli yrityksen hyvästä yhteishengestä. Se vaatii jatkuvaa uudistumista kiihtyvällä tahdilla muuttuvassa maailmassa.

”Ei sitä tiedä vaikka kehitettäisiin kokonaan oma tuote joskus. Vaikka olemme kasvaneet nopeasti ja vakiinnuttaneet itsemme Suomen BI-kentällä, ei pidä jumittua paikoilleen”, Autere miettii.

2014

Pengonin maine Suomen BI-kentällä vakiintuu

Liikevaihto: 1,1 milj. €
Henkilöstömäärä: 7


Halusimme itse pysyä Jyväskylässä, mutta tajusimme, että läsnäolo pääkaupunkiseudulla oli edellytys kasvulle ja isommille asiakkuuksille, sanoo Aki Autere, Toimitusjohtaja. Myynti onnistui matkustamalla ja etänä, mutta kauppojen myötä tuotannon töitä alkoi olla entistä enemmän Etelä-Suomessa.

“Halusimme itse pysyä Jyväskylässä, mutta tajusimme, että läsnäolo pääkaupunkiseudulla oli edellytys kasvulle ja isommille asiakkuuksille”, Autere kertoo.

Aluksi etelään palkatut työntekijät tekivät töitä kotoa käsin, kunnes Pengonin Etelä-Suomen toimisto aukesi Vantaan Technopolikseen 1.9.2014.

Qlik Sense mukaan tarjoamaan

Samaan aikaan kun Pengon haali entistä isompia asiakkaita, joille QlikView sopi parhaiten, yritys lisäsi tarjoamaansa uuden Qlikin kehittämän, skaalautuvan raporointijärjestelmä Qlik Sensen.

“QlikView on usein paras vaihtoehto yrityksille, joiden raportointi tehdään ohjattu analytiikka tai talouden analysointi edellä, eikä raportointia ja raporttien ulkoasua tarvitse muokata usein. Jos taas yrityksessä on tee-se-itse henkeä, Qlik Sense on monesti parempi vaihtoehto”, myyntipäällikkö Panu Pihl kertoo.

Pengon noteerataan Suomen BI-kentällä

Qlik Sensen julkaisun yhteydessä Pengon keräsi huomiota Qlik-verkostossa tekemällä Pohjois-Euroopan ensimmäisen Qlik Sense -toimituksen. Vaikka yksittäinen kauppa toi mukavasti huomiota, myös Pengonin tasaisen laadukas työnjälki ja edeltävien vuosien nopea kasvu alettiin noteeraamaan Suomen BI- ja Qlik-toimijoiden parissa.

“Parhaiten sen huomasi, kun yhteistyöpyyntöjä alkoi tulla enemmän meille päin. Aiemmin meidän oli aina pitänyt tehdä aloite”, myyntijohtaja Pihl kertoo.

Autereen mukaan myös muut BI-alan yritykset ja päämies Qlik suhtautuivat Pengoniin uudella tavalla: “Emme olleet enää vain Jyväskylässä puuhasteleva pieni tekijä, vaan oikeasti arvostettu BI-yritys”, Autere kertoo.

“Avoimuudella on ollut iso rooli kasvussa. Olemme olleet avoimia ja rehellisiä niin yrityksen sisällä kuin asiakkaille ja Qlikille. Se on luonut hyvän ilmapiirin kehittyä”, Autere jatkaa.

2013

Tuotannon ja tarjoaman kehitystä

Liikevaihto: 901 000 €
Henkilöstömäärä: 6

Syksyllä 2013 Ville Pasanen otti tuotannon johtamisen vastuulleen, Joni Borgströmin keskittyessä entistä enemmän koko yrityksen kehitykseen Aki Autereen rinnalla.
Pasanen toi tuotantoon lisää ryhtiä ja uusia arjen käytänteitä kuten työtuntien kirjaamisen yhtenäistämisen ja tuotannon kuukausittaiset palaverit, joissa käytiin läpi kuukauden aikana ilmenneitä oppeja ja ongelmia.

“Ollaan oltu ensimmäisten joukossa tekemässä monia uudenlaisia Qlik-toteutetuksia. Tuotannon kuukausipalavereissa on löydetty kokonaan uusia tapoja toteuttaa sovelluksia tehokkaammin ja ratkaistu monia ongelmia”, Pasanen kertoo.

Tuotannon ja myynnin kehityksen tuloksena pengolaisilla riitti töitä tasaisemmin, aikataulut pitivät ja koko yrityksen kuukausilaskutus nousi. Myös asiakkaat olivat entistä tyytyväisempiä.

Samaan aikaan Borgström ja Autere keskittyivät miettimään, mitä uusia palveluita Pengon voisi asiakkailleen tarjota ja miten Pengoin voisi isojen QlikView-asiakkaiden ohella palvella paremmin myös kehittyviä pienempiä yrityksiä.

KliqPlan mukaan tuotteisiin

Vuonna 2013, pengonlaiset alkoivat olla Suomen huippuja raportoinnissa ja QlikView-järjestelmän räätälöinnissä käyttäjän tarpeisiin. Moni asiakas kaipasi kuitenkin apua ja ketterää työkalua myös budjetointiin. Työkalua jolla tietoa pystyi syöttämään suoraan Qlikiin sen sijaan, että ne piti hakea erikseen tietokannoista.

“Etsittiin sopivaa työkalua puolen vuoden ajan ja päädyimme lopulta KliqPlaniin, KT Labsin kehittämään QlikView-budjetointilisäosaan”, Borgström kertoo. (Nykyisin tuotteen nimi on K4 Analytics, josta löytyy lisätietoja Palvelut-sivuilta).

 Ensimmäisenä Pengonin asiakkaista KliqPlanin otti käyttöön hartolalainen gluteenittomia leipomotuotteita valmistava Vuohelan Herkku.

Jatkoa oli pian luvassa. Autere ja Borgström ideoivat usein työmatkoilla ympäri Suomea ajellessaan, mihin suuntaan ja miten Pengonia voisi kehittää. Kaksikko mietti miten Pengon voisi auttaa asiakkaitaan koko matkalla budjetoinnista raportointiin ja aina tiedon analysointiin päätöksenteon tueksi.

”Halusimme saada QlikView’n analytiikkamahdollisuuksista enemmän irti ja palkkasimme sitä varten tilastotieteilijän ja kauppatieteiden maisterin Jari Aution”, Autere kertoo.

2012

Muutto omiin tiloihin ja it-osaamista myyntiin

Liikevaihto: 658 000 €
Henkilöstömäärä: 6

Pengonin henkilökunta oli kasvanut kahden vuoden aikana kahdesta kuuteen. Jyväskylän keskustassa tuolloin toimineen Crazy Townin tilat kävivät ahtaiksi. Huhtikuussa 2012 pengonlaiset pakkasivat tavaransa Väinönkadun ja Kauppakadun kulmassa sijainneen tiilitalon nurkkahuoneesta ja purkivat ne kilometrin päässä Jyväskylän Tourulassa toisen kerroksen toimistoon.
”Crazy Town verkostoineen oli hyvä paikka oppia yrittämään, mutta aloimme olla liian iso työyhteisö sinne. Kun päästiin Tourulaan tuntui, että olemme ihan oikea yritys eikä vain yrittäjiä. Muuton myötä tuli myös paljon yhteisiä asioita hoidettavaksi ja saatiin uudenlaista joukkuehenkeä mukaan”, Joni Borgström kertoo.

Lisäpotkua myyntiin ja johtoon

Vaikka toimitusjohtaja Aki Autereella oli kehittynyt parin vuoden aikana kattava ymmärrys yrityksen tuotteista, yritykseen kaivattiin myyjää, jolla olisi vieläkin syvempi ymmärrys teknisestä puolesta. Henkilöä, joka osaisi keskustella isojen yritysten IT-väen kanssa heidän omalla kielellään.

Pari vuotta aiemmin Borgström oli tutustunut yliopiston järjestämällä Key Account Manager -kurssilla Ixonoksella työskennelleeseen Panu Pihliin. Pihl oli kutsunut Borgströmin mukaan samaan sählyporukkaan. Kun Pengon kaipasi uutta myyjää, Borgström kysyi Pihliltä, tietäisikö tämä ketään, joka voisi olla kiinnostunut Pengonista. Pihl tiesi.

“Olin ollut myyntitöiden ohella vetämässä sovellus- ja teknologiaprojekteja, mutta myyjän työt kiinnostivat enemmän. Olin miettinyt polkuja sille puolelle. Joni soitti juuri oikeaan aikaan”, Pihl kertoo.

Kaksi kuukautta myöhemmin Pihl istui Tourulan konttorissa ja alkoi sisäistää Pengonin palveluita, asiakkuuksia ja kulttuuria. Vuoden Key Account Managerina työskenneltyään Pihl otti koko Pengonin myynnin johtoonsa, jolloin Autereelle jäi enemmän aikaa keskittyä koko yrityksen kehittämiseen ja johtoon. Pihl toi asiakkuuksiin ja myyntineuvotteluihin kaivattua teknologista osaamista sekä isoista kehitysprojekteista mukaan tarttunutta järjestelmällisyyttä.

2010-2011

Myynnin kehittäminen alkaa

Liikevaihto: 155 000 € (2010), 425 000 € (2011)
Henkilöstömäärä: 4


Pengonilla riitti töitä, mutta asiakaskentällä näkyi laajemminkin tarvetta raportoinnin kehittämiselle ja sen myötä Pengonin kasvulle. Se vaati kuitenkin suunnitelmallisempaa myyntiä. Asiakkaat pitäisi saada ymmärtämään laadukkaamman raportoinnin tuomat mahdollisuudet ja hyödyt, jotta he olisivat valmiita maksamaan kehitystyöstä. Toimitusjohtaja Esa Toivonen ja Joni Borgström miettivät mitä tehdä.

Kaksikko päätti ulkoistaa uusasiakashankinnan ja kääntyi myynnin kehittämispalveluita tarjoavan jyväskyläläisen Salminen & Tikka Oy:n puoleen.

Aki Autere oli hiljattain jättänyt myyntipäällikön tehtävät isossa vakuutusalan konsernissa ja halusi yrittäjäksi. Hän oli etsinyt oikeaa alaa ja yritystä yrittäjyyskursseilla, mutta sopivaa vaihtoehtoa ei ollut löytynyt. Autere oli kertonut myös Salminen & Tikka Oy:n Petri Salmiselle suunnitelmistaan.

Helmikuussa 2010 Salminen soitti Autereelle ja kertoi Pengon Oy:stä – kahden miehen IT-yrityksestä – joka etsi myyjää. Pelkkä uusasiakashankinta ei kiinnostanut Auteretta. Hän teki vastaehdotuksen: Autere kehittäisi Pengonin myyntiä puolen vuoden ajan. Jos yhteinen sävel löytyisi ja tulosta syntyisi, hän lähtisi Pengoniin osakkaaksi.

Kehitysprojektista päästiin nopeasti yhteisymmärrykseen. “Akin kokemus myyjänä vakuutti ja hän tuntui muutenkin juuri etsimältämme henkilöltä”, Borgström muistelee ensikohtaamista Autereen kanssa.

Pengon ottaa QlikView:n päätuotteekseen

Autereen aloittaessa Pengon teki vielä pääasiassa raportointia Crystal Reports -ohjelmistolla ja Microsoft Excelillä. Asiakkaiden toiveesta pengonlaiset olivat tehneet muutamia projekteja myös QlikView-ohjelmistolla.

QlikView vakuutti Autereen heti: ”Ymmärsin puolessa tunnissa miten se toimii. Käytettävyyden ero oli valtava muihin Suomessa laajasti käytettyihin raportointijärjestelmiin, joita olin käyttänyt urallani. Tätähän meidän pitää myydä, ajattelin”, Autere muistelee.

Vuosituhannen vaihteessa kehitetyn QlikView:n salaisuus oli sen kyky pakata lähdejärjestelmistä hakemaansa tietoa kymmenesosaan alkuperäisestä. Siinä missä raporttia kaipaavan, esimerkiksi esimiehen tai myyjän, piti muissa järjestelmissä tehdä hakuja yrityksen tietokantaan – joka vei aikaa – QlikView haki uusimmat tiedot lähdejärjestelmistä QlikView-serverin keskusmuistiin yöllä. Näin käyttäjä sai haluamansa raportin työpäivän aikana nopeasti.

Keskusmuistien ja kovalevyjen nopeasti kasvanut koko sekä tiedonsiirron nopeus olivat saavuttaneet pisteen, jossa Qlikin kehittämä tiedonpakkaus yhdistettynä helppoon käyttöliittymään toi selvän kilpailuedun käyttäjilleen.

“QlikView:n käyttäjän ei tarvitse olla tietotekniikan tai raportoinnin ammattilainen. Hän voi keskittyä omaan osaamisalueeseen ja QlikView helpottaa sitä työtä”, Pengonin kehityspäällikkö Joni Borgström selventää.

Asiakkaat halusivat uusia, entistä edullisempia ja helppokäyttöisempiä raportointi- ja BI-järjestelmiä.

Vaikka QlikView oli vakuuttanut pengonlaiset ja ammattitaitoa sen räätälöimiseen asiakkaan tarpeiden mukaiseksi löytyi, työtä riitti.

“Mietin välillä, että mitähän tästä tulee ja mitä nuo minusta ajattelevat. Tuntui että en saanut mitään aikaan, vaikka miten tein miten hommia. Mutta samalla aloimme yhdessä ymmärtämään Pengonin ja QlikView’n todellisen potentiaalin”, Autere muistelee ensimmäisiä kuukausiaan Pengonilla.

Pengon tilasi asiakkaiden tarpeita kartoittavan kyselyn, joka vahvisti epäilyt: asiakkaat halusivat uusia, entistä edullisempia ja helppokäyttöisempiä raportointi- ja BI-järjestelmiä.

Vaikka myynnin kehittäminen ei puolessa vuodessa ehtinyt tuoda juurikaan rahallista tulosta, oikea suunta oli löytynyt. Pengonlaisten ja Autereen oli helppo tehdä päätös Autereen osakkaaksi ryhtymisestä.

“Me olimme niin tekniikkakeskeisiä. Aki osasi katsoa meidän työtä asiakkaan näkökulmasta. Opimme keskittymään oikeisiin asioihin: mitä myydään ja miten”, Borgström muistelee.

”Herättiin hyvässä vaiheessa. QlikView oli etenkin Suomessa vielä suhteellisen tuntematon palvelu. Moni yritys käytti vanhoja teknologioita, eikä ollut kuullut, tai uskonut uuden teknologian mullistavia eroja”, Borgström kertoo.

Tuotannon puolella Borgström ja yrityksessä keväällä 2010 aloittanut BI-konsultti Ville Pasanen, kävivät koulutuksissa ja hankkivat sertifikaatteja todisteeksi QlikView-ammattitaidosta. Autere suunnitteli myyntiä, ja kiersi asiakkaissa sekä Qlikin koulutuksissa. QlikView-projektien määrä kasvoi vauhdilla ja Crystal Reports sai väistyä päätuotteen paikalta.

Keväällä 2011, pitkien neuvotteluiden jälkeen, Pengon sopi yhteistyöstä pohjoismaisen tietotekniikkayritys Enfo:n kanssa. Se oli yrityksen ensimmäinen isompi QlikView-kauppa. Sopimus toi enemmän töitä kaikille pengonlaisille ja antoi mahdollisuudet aktiivisempaan kehittämiseen. Myös pienempiä uusia asiakkuuksia alkoi tulla enemmän.

2008-2009

Kaksi yksinyrittäjää yhdistää voimansa

Henkilöstömäärä: 2


Leudon alkutalven jälkeen Jyväskylä oli vihdoin saanut paksun, pysyvämmän lumipeitteen helmikuussa 2008, kun Pengon Oy:sta tuli virallisesti osakeyhtiö. Kaksi yksinyrittäjää, Joni Borgström ja Esa Toivonen, päättivät yhdistää tietokantaosaamisensa yhteiseen yritykseen, jakaakseen kuluja ja yrittäjän arjen velvollisuuksia.
Borgrström oli rekisteröinyt ja jemmannut Pengon-nimen isänsä IT-yrityksen alle jo vuosia aiemmin. Nimi kuvasi hyvin tietotyön ja yritysten raportoinnin ydintä: oleellisen tiedon penkomista tietomassasta päätöksenteon tueksi.

Ensimmäiset pari vuotta perustajakaksikko teki Pengon-nimen alla sitä, mitä aiemmin erillään: pieniä projekteja pääasiassa tutuille asiakkaille; Crystal Reports -raportointia yritysten myynnistä, laskutuksesta, tuotannosta ja varastosta. Tilat löytyivät Jyväskylän keskustan yrittäjäyhteisö Crazy Townilta.